ETUSIVUYLEISÖLLEMEDIALLEURHEILIJATKUMPPANITORGANISAATIOUUTISETTULOSPALVELUYHTEYSTIEDOTeShop
PAAVO NURMEN STADION
LIPUNMYYNTI
KISOJEN AIKATAULU
TURKU 2011
TURUN URHEILULIITTO
PAAVO NURMEN STADION
ILMOITTAUTUNEET
Mehukatti

Olympiavoittaja Paavo Nurmen mukaan nimetty stadion sijaitsee Urheilupuistossa. Urheilupuiston ympäristössä on paljon kenttiä eri lajien harrastamista varten. Puisto perustettiin alun perin kansanpuistoksi, jossa oli keinuja ja tanssilava. Urheilun osuus silloisessa puistossa oli hyvin pieni.

Paavo Nurmen 100-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1997 käyttöön vihitty stadion sijaitsee Turun Urheilupuistossa. Yleisurheiluun tarkoitettu stadion täyttää kansainväliset vaatimukset, ja sinne mahtuu 4 000 katsojaa istumaan. Lisäksi kentän ympärillä on seisomapaikkoja. Kaarrekatsomon paikkoja ei ole katettu.

Puistossa on kuntorata, joka kulkee ympäri puistoa. Lisäksi alueelta löytyy palloiluhalli ja muita sisäurheiluhalleja. Puistossa on myös suosittu yhdeksänväyläinen frisbeegolfrata sekä tenniskenttiä.

AJATUS URHEILUN MAHDOLLISTAVASTA PUISTOSTA


Ajatus urheilupuistosta syntyi 1890-luvun alussa, ja Turun urheiluseurojen johtamana puiston rakennus käynnistyi vuonna 1893. Kaupunki luovutti Åbo Idrotts vänner – Turun Urheilun ystävät -yhdistykselle käyttöön Samppalinnan mäeltä 16 hehtaarin kokoisen alueen, joka oli tuolloin käytännössä pelkkää kalliota, heinikkoa ja lammikoita.

Vuonna 1895 valmistuneissa puiston suunnitelmissa ei ollut kalliita istutuksia, sillä maisema-arkkitehtuurissa oli siirrytty aikakauteen, jolloin pyrittiin korostamaan luonnollista kauneutta. Puistoon tuli suunnitelmien mukaan katettu tanssilava, krokettirata, leikki-, jalkapallo- ja urheilukenttä. Aidattuun puistoon pääsystä perittiin pääsymaksu. Kahtena päivänä vuodessa puistoon pääsi poikkeuksellisesti ilmaiseksi.

Lähde: Turun viherlaitos, Turku Touring

Paavo Nurmen stadion sijaitsee aivan Turun  keskustassa. Karttalinkkiin pääset tästä.

Siirry yleisöinfoon tästä.



PAAVO NURMEN STADIONIN KUNNOSTUS


Paavo Nurmen stadion kunnostetaan heinäkuun puoleenväliin mennessä. Remontin yhteydessä juoksuradat uusitaan, suorituspaikat ja stadionin nurmi kunnostetaan.

Seuraamme kunnostuksen edistymistä myös Kalevan Kisojen sivuilla:


 Maanantai 7.3.2011
 



Keskiviikko 23.3.2011
 



Tiistai 5.4.2011
 


Tiistai 12.4.2011

 



Lauantai - maanantai 25.-27.6. : kesä tuli takaisin ja työt edistyvät vauhdilla